| |
Tämän artenomintyön aiheena oli miesten ja naisten
vaatemallistojen suunnittelu. Mallistot suunniteltiin oman liikeidean
pohjaksi, joten kohderyhmä, yksilöllisyys ja kaupallisuus nousivat työssä
tärkeiksi asioiksi. Kohderyhmä eli kaupunkilaissinkku määriteltiin sen
elämäntavan mukaan. Yhtenä tavoitteena oli saada mallistoihin
yksilöllisyyttä, joka rakentaisi tulevan yrityksen imagoa. Yksilöllisyyttä
mallistoihin toi kankaanpainanta, jonka aiheesta, anatomiasta, muodostui
olennainen osa koko työtä.
Työn alussa käsitellään yritykseen liittyviä asioita. Tietoa
kaupallisuudesta, liikeideasta, tuotemerkistä ja kohderyhmän määrittelystä
hankittiin erilaisista lähteistä. Nämä asiat huomioitiin mallistoja
suunniteltaessa, jotta ne voisivat toimia pohjana yrityksen liikeidealle.
Yritystä ei ole vielä perustettu, mutta tässä työssä on tehty paljon
pohjatyötä sen perustamista ajatellen. Yrityksen nimeä etsittiin ja
pohdittiin paljon. Lopulta yrityksen nimeksi valittiin Ceho, joka kuvaa
ihmisvartaloa ja suunniteltuja mallistoja aihemaailmoineen. Tämän työn
mallistojen niminä ovat Ceho-Male ja Ceho-Female.
Työ on kolmen opiskelijan ryhmätyö. Työskentely tapahtui pitkälti
yhteistyönä, mutta se jaettiin vastuualueisiin jokaisen oman kiinnostuksen
mukaan. Henna Korhonen suunnitteli kankaanpainantakuviot, Maija Ryyti
naisten vaatemalliston ja Mari Takala miesten vaatemalliston. Kummastakin
mallistosta kaavoitettiin ja valmistettiin kaksi asukokonaisuutta. Näin
saatiin suunnitellut mallistot konkreettisempaan muotoon. Naisten
mallistosta valmistettiin kaksi paitaa, hame ja housut. Miesten mallistosta
puolestaan kaksi paitaa ja kahdet housut. Neljään valmistettuun tuotteeseen
tuli kankaanpainantaa. Mallistojen tuotteet nimettiin ja näin ne
yksilöityivät. Anatomia oli nimien lähtökohtana ja apuna käytettiin latinan
kieltä. Vaatteille hankittiin sovitusmallit, jotka olivat myös
valokuvamalleina lopullisia tuotteita valokuvattaessa. |
|