| |
Opinnäytetyö on projektin kuvaus muotinäytöksen järjestämisestä. Esimerkkinä on käytetty Starlite-muotinäytöstä, joka pidettiin 27.11.2001 Kuopion Puijonsarvi Nightissa. Muotinäytöksen järjestäminen vietiin läpi projektina osana vaatetusmuotoilun laitoksen vaihtoehtoisia opintoja. Opinnäytetyön tekijä toimi samalla näytöksen projektipäällikkönä vastaten sen läpiviennistä. Projektissa oli mukana Kuopion Muotoiluakatemian vaatetusmuotoilun, graafisen viestinnän laitoksen ja Pohjois-Savon ammattikorkeakoulun liiketalouden Kuopion yksikön opiskelijoiden lisäksi suuri määrä eri sidosryhmien edustajia, joita olivat mm. Kuopion kaupunkilehti ViikkoSavo, parturikampaamo Liike, BodyShop ja Savon multitaito Oy sekä joukko nuorisovaatteita myyviä kuopiolaisia jälleenmyyjiä.
Starlite-muotinäytöksen tavoitteina oli esitellä Kuopion Muotoiluakatemiaa mahdollisena opiskelupaikkana kuopiolaisille opiskelijoille ja saada aikaan selvästi nuorisolle ja opiskelijoille suunnattu muotinäytös. Muotinäytös esitteli kuopiolaisille oppilaitoksemme vaatetusmuotoilun laitoksen opiskelijoiden osaamista sekä toi esille sen hetkisiä nuorisomuodin trendejä.
Uutta näytöksessä oli myös selvästi rajattu kohderyhmä, joka oli ensimmäisessä kello 19.00 näytöksessä Kuopion alueen lukiot ja ammatilliset oppilaitokset. Kaksi seuraavaa kello 23.00 ja 01.00 muotinäytöstä oli suunnattu opiskelijoille ja nuorille aikuisille sekä muille muodista kiinnostuneille, joille myöhäinen ajankohta sopi.
Opinnäytetyö sisältää raportoinnin Starlite-muotinäytöksen etenemisestä, kuvauksen suomalaisten muotinäytösten kehittymisestä sekä kuluttajille suunnattujen näytösten keskeisten asioiden käsittelemisen sanallisesti sekä valokuvien, kuvioiden ja tulosteiden avulla. Näytöstä järjestettäessä varsinkin koreografia, musiikki, lava, tekniikka, vaatteet, asusteet sekä mallien valinta ja ohjaus ovat keskeisiä osatekijöitä. Raportoinnissa on pyritty ottamaan huomioon myös eri sidosryhmien osatehtävät eikä siinä ole keskitytty pelkästään projektipäällikön tehtäviin.
Projektin onnistumista arvioidaan palautteen sekä projektikirjallisuuden avulla. Palautetta on saatu sekä kirjallisena kyselyjen avulla malleilta ja työryhmältä että suullisena näytöksen jälkeen vapaan keskustelun ohessa yleisöltä ja jälleenmyyjien edustajilta. Mallien palautekyselyssä pyrittiin selvittämään näytöstyöryhmän työskentelyn onnistumista sekä sitä, millaisena tilanteena mallit olivat kokeneet näytöksen. Työryhmälle suunnatussa kyselyssä tiedusteltiin puolestaan ryhmän jäsenten mielipiteitä projektin onnistumisesta, sen epäkohdista sekä työskentelyssä aiheutuneista ongelmista. Saatu palaute oli positiivista ja mainitut epäkohdat koskivat lähinnä ensimmäisten koreografiaharjoitusten sekavuutta sekä muutaman sidosryhmän aiheuttamaa aikataulullista viivästymistä.
|
|