Työssä tutkittiin arkikäsityötä ilmiönä tämän päivän Suomessa ja pohdittiin sen merkitystä tulevaisuudessa. Käsityöt rajattiin koskemaan tekstiilikäsitöitä. Lähtökohtana oli tarkistaa talouskoulun käsityönopetuksen opetussuunnitelman sisällöt vastaamaan paremmin tulevaisuuden tarpeisiin. Tavoitteena oli selvittää ne käsityötaidot, joita ihmiset arjessaan eniten tarvitsevat, mitä käsitöitä he tekevät ja milloin. Tavoitteena oli selvittää myös missä he ovat taitonsa oppineet. Työssä käytettiin induktiivisen päättelyn logiikkaa koottaessa tietoa päätöksenteon pohjaksi. Kvalitatiivisen lähestymistavan lisäksi käytettiin kvantitatiivista tutkimusotetta. Aineisto opinnäytetyöhön saatiin tulevaisuudentutkimusta ja nuorisoa käsittelevästä kirjallisuudesta sekä käsitöiden tekemiseen liittyvistä tilastotiedoista. Suurin osa aineistosta saatiin tekemällä kyselyt talouskoulun opiskelijoille, kansalais- ja työväenopistojen ompelukurssilaisille sekä kangaskaupan asiakkaille. Lisäksi haastateltiin ompelukonekauppiaita. Käsitöiden tekeminen on yleisesti vähentynyt, myöskään nuoriso ei harrasta käsitöitä. Ompelukone on noin puolessa suomalaisista talouksista, vaikka sitä ei kovin paljon käytetäkään. Tulevaisuudessa käsitöiden tekemistä voidaan perustella niin yksilöllisyyden, aineettomien tarpeiden tyydyttämisen kuin kestävän kehityksenkin näkökulmasta. Yhteiskunnassa on aistittavissa myös hienoinen käsitöiden arvostuksen nousu. Arkikäsitöiksi miellettiin selkeästi korjausompelu eri muodoissaan. Ompelukoneen käytön perusteet ja yksinkertaisten kodin tekstiilien, kuten suorien verhojen ompelu koettiin tärkeiksi. Myös vaatteen valmistamisen perusasioiden, kuten oikean materiaalin valinnan, kaavojen käyttämisen, leikkaamisen sekä kirjallisten ohjeiden ymmärtämisen katsottiin kuuluvan arkikäsitöihin. Neulomista tulisi jokaisen osata sukan ja lapasen verran. Arkikäsitöiden oppiminen alkoi kotona. Peruskoulussa koettiin opitun hyvin käsityötaitoja korjausompelua lukuun ottamatta. Talouskoulussa saatiin lisää kokemusta käsitöiden tekemisestä, ja tämä on vaikuttanut myönteisesti suhtautumiseen käsitöiden tekemiseen. Arkikäsitöitä tehtiin eniten toisaalta nuorella iällä, toisaalta lähellä eläkeikää. Vähiten käsitöitä tehtiin 35-44-vuotiaana. Arkikäsitöiden tekemistä tukevista toimipaikoista vapaan sivistystyön kurssit olivat suosittuja. Kiinnostusta herätti myös kangaskauppojen yhteydessä oleva ompeluneuvontapiste, jollaista ei ole vielä olemassakaan opinnäytetyössä hahmotetussa laajuudessa. Opinnäytetyön tuloksena lisätään Tampereen kotitalousoppilaitoksessa talouskoulun käsitöiden opetussuunnitelmaan korjausompelua ja kestävän kehityksen asioita, kuten tekstiilien elinkaariajattelua. Tulosten perusteella tärkeä syy käsitöiden tekemiselle on ilo omista taidoista ja valmiista tuotteesta. Myönteisten kokemusten saaminen käsitöistä kaikilla kouluasteilla on edellytyksenä niin arkikäsitöiden kuin muidenkin käsitöiden tekemiselle.