| |
Ulla Miettinen |
|
| |
Esiintymisasu Kuopion Tuomiokirkon kamarikuoron naislaulajille |
|
| |
Vaatetusmuotoilu : 1964/2002
|
|
| |
 Kuva:Sari Korhonen, 2002 |
|
| |
Työn tutkimusaineistona on kuoron 45 naislaulajan esiintymisasun suunnittelu- ja valmistusprosessi. Työssä kuvataan valmistuksen eri vaiheet sekä niihin liittyvät onnistumiset ja epäonnistumiset siten, että esimerkiksi ateljeeompelija pystyy käyttämään tietoja ja niiden analyysiä oman työskentelynsä suunnittelun ja kehittämisen tukena.
Tutkivan toiminnan pääpainoalueet ovat ompeluteknisten ratkaisujen, ajankäytön ja asiakastyöskentelyn arviointi sekä pohdinta asiakkaan olemuksesta työssä, jossa asiakkaana on toisaalta yksilö, toisaalta yhtenäinen joukko, tässä tapauksessa kuoro. Raportti sisältää tulokset kaikista edellä kuvatuista pääpainoalueista sekä käyttäjien arvion asusta.
Opinnäyte kuvaa toimintaa pehmeän systeemin mukaisesti vertaamalla samalla ateljeeompelijan työskentelyä joiltakin osin teolliseen sarjavalmistukseen.
Tutkivan toimintaotteen tavoitteena on tuottaa tietoa arvioitavaksi sekä suunnittelun ja päätöksenteon perustaksi. Toisaalta tekijä käyttää hyväkseen käytännön työssä vuosikymmenien ompelutyön ja opettajana toimimisen mukanaan tuomaa kokemustietoa.
Opinnäytteen tekijä on itse kuoron jäsen, joten hänellä on ollut mahdollisuus toteuttaa tiedonhankinta osallistuvan havainnoinnin kautta. Kuorolaiset ovat pystyneet vaikuttamaan työn suunnitteluun ja valmistukseen koko valmistusprosessin ajan. He ovat voineet esittää mielipiteensä mallista, väreistä, materiaaleista ja sovituksen yhteydessä oman asunsa lopullisesta muodosta.
|
|
| |
Asiasanat: tilaustyöt, esiintymisvaatteet, vaatetussuunnittelu, ompelijat, pukeutuminen |
|
| |
Käyttöoikeus: Tutustuminen säilytyspaikassa. Vapaasti kopioitavissa säilytyspaikassa. |
|
| |
Numero, säilö/tuote, sisällön aineistoluokka, sivumäärä:
1964:1 Mappi A 4, raportti, 51 sivua |
|
| |
Muut työn osat ja säilytyspaikat: 1964:2 Kuoron esiintymisasut, 45 kpl; Kuopion tuomiokirkon kamarikuoron naislaulajat |
|
| |
Tekijän yhteystiedot:Ulla Miettinen, 040 7712 889, ulla.miettinen@pp.inet.fi
 |
|