Suvi Ruotsalainen
 
  Koneneuleohjeita yläasteikäisille  
  Vaatetusmuotoilu :   1975/2002
 
 
Kuva: Suvi Ruotsalainen 2002
 
 

Opinnäytetyössä suunniteltiin neulemalleja yläasteikäisille tytöille. Neulemalleille laadittiin valmistusohjeet käytettäväksi peruskoulussa yläasteen valinnaisen tekstiilikäsityön oppitunneilla. Työn tavoite oli tuottaa nuoria kiinnostavia, trendikkäitä neulemalleja ja –ohjeita, joita on yhteistyökumppanin mukaan ollut vaikea löytää myynnissä olevasta valikoimasta. Työn painopiste oli neuletuotteiden ja neulontaohjeiden suunnittelussa. Työn yhteydessä tutustuttiin yhteistyöyläasteen tekstiilikäsityön opetussuunnitelmaan. Yhteistyöyläaste esitti omat toiveensa työtä kohtaan. Valinnaiskursseilla käytettävät opetusmenetelmät huomioitiin ohjeen suunnittelussa. Suunnittelun kohteena olivat yläasteikäiset nuoret. Työssä selvitettiin tämän hetken trendejä nuorison pukeutumisessa mm. kyselyn avulla. Kyselyn tulosten mukaan valtaosa nuorista tytöistä pukeutuu ajankohtaisen muodin mukaisesti, joten suunnittelu pohjautuu tämän hetkiseen nuorisomuotiin. Työssä syntyvien tuotteiden tuli olla valmistustavaltaan riittävän yksinkertaisia nuorten käden taidoille. Työssä ei pyritty runsaaseen määrään näytteitä, vain suunniteltuun malliin sopiva neulesidos ja tiheys kokeiltiin neuloen. Malleihin haluttu vaikutelma pyrittiin aikaansaamaan tutuilla sidoksilla ja työtavoilla. Neuleille laadittiin koneneulontaohjeet, joten käytettävä kone asetti omat rajoitteensa suunnittelulle. Artenomintyön tekijä valitsi neulemallit, jotka parhaiten täyttivät suunnittelun kriteerit. Valitut mallit kaavoitettiin, valmistettiin ja valokuvattiin valmistusohjetta varten. Tuotteille laadittiin yläasteikäisille suunnatut neulontaohjeet. Ohjeiden suunnittelua varten tutustuttiin viestintään; viestin ymmärrettävyyteen sekä havainnointiin vaikuttaviin asioihin. Vertailukohteena olivat olemassa olevat neulontaohjeet. Tavoitteena oli paitsi laatia virheetön ja toimiva ohje, jota yläasteikäinen pystyy tulkitsemaan, myös muokata ohjeen ulkoasu nuorisoa kiinnostavaksi ja työhön inspiroivaksi. Syntyneet neuleohjeet menivät käytettäviksi prosessissa mukana olleelle yläasteelle. Täältä annettiin ohjeesta palautetta, jonka mukaan sitä viimeisteltiin.

 
  Asiasanat: Neule Tekstiilikäsityö; peruskoulu Nuorisomuoti Neuleohje  
  Käyttöoikeus: Tutustuminen säilytyspaikassa. Vapaasti kopioitavissa säilytyspaikassa.  
  Numero, säilö/tuote, sisällön aineistoluokka, sivumäärä:
1975:1 Mappi A4 Raportti liitteineen 1975:2 Mappi A4 Näytteet
 
  Muut työn osat ja säilytyspaikat:
1975:3 Neuletakki Toistaiseksi tekijän hallussa 1975:4 Neulepusero " 1975:5 Neuletoppi "
 
  Tekijän yhteystiedot:044-3746035, Suvi.Ruotsalainen@mbnet.fi