| |
Opinnäytetyön aiheena on naistenvaatemalliston toteuttaminen käytetyistä tekstiilimateriaaleista. Työ pohjautuu tekijän kiinnostukseen sekä ekologisia tuotantomenetelmiä ja uusiotuotantoa että piensarjoina valmistettavia marginaalivaatteita kohtaan. Suuri osa syntyvästä tekstiilijätteestä jää maassamme hyödyntämättä. Kierrätys ja uusiotuotanto ovat mahdollisuuksia, joilla voidaan hyödyntää tekstiilijätettä. Suunnittelijalla on tärkeä rooli tuotteen ympäristövaikutusten määräytymisessä. Työssä käsitellään tuotteen elinkaaren huomioimista suunnittelussa. Tuotteen elinkaari alkaa materiaalien hankinnasta ja päättyy tuotteen lopulliseen käytöstä poistamiseen. Työn tavoitteena oli toteuttaa noin kymmenen vaatetta sisältävä naistenvaatemallisto. Toteuttamalla malliston tekijä halusi selvittää, onko tuotteiden valmistaminen käytetyistä materiaaleista jatkossa kannattavaa. Suunnittelun tavoitteena oli materiaalinkäytöltään kokeellinen, mutta malleiltaan helposti valmistettava ja rakenteiltaan yksinkertainen mallisto. Kohderyhmänä olivat persoonallisesta ja ennakkoluulottomasta pukeutumisesta kiinnostuneet, ekologisesti ajattelevat naiset. Ikä ei ollut kohderyhmää tiukasti määrittävä tekijä. Kohderyhmän valintaa tukivat ennustukset ns. eettisten kuluttajien määrän lisääntymisestä. Eettinen kuluttaja huomioi myös tuotteen valmistuksen ympäristöystävällisyyden ja tuotantoon liittyvät tekijät. Työssä kuvataan materiaalien hankinta, malliston suunnitteluprosessi ja lopulliseen mallistoon valittujen mallien valmistuksen pääkohdat. Lisäksi esitellään tekijän havaintoja siitä, mitä kannattaa huomioida valmistettaessa tuotteita käytetyistä materiaaleista. Syntyneeseen mallistoon kuuluu pitkä villatakki, chenillehame ja -laukku, holkkihihainen kauluspaita, froteehousut, shaalihame ja -hattu, virkattu toppi, lyhyt kietaisuhame ja virkattu villahattu. Valmistustoiminnan kannattavuutta jatkossa arvioidaan prosessin aikana saadun kokemuksen ja valmistuksesta aiheutuvien kustannusten perusteella. Työhön kuuluva kysely toteutettiin kolmessa liikkeessä, jotka myyvät uusio- ja uudelleenkäytetyistä materiaaleista valmistettuja vaatteita. Kyselyn tarkoituksena oli selvittää, onko olemassa kysyntää sen tyyppisille vaatteille, joita mallisto edustaa. Tavoitteena oli saada tietoa kysynnän laajuudesta ja vastaajien tarpeista, toiveista ja mieltymyksistä vaatetuksen suhteen. Tietoa kerättiin kyselylomakkeilla, jotka sisälsivät 11 vaihtoehtokysymystä ja yhden avoimen kysymyksen. Vastausten perusteella ostopäätökseen vaikuttavat edelleen lähinnä hinta ja tuotteen ulkonäkö eikä ennustettu eettisen kuluttamisen voimistuminen tullut vastauksista esille. Joissakin lomakkeissa painottuivat yksilöllisyyden ja persoonallisuuden arvostus ja luonnonmateriaalien ja ekologisuuden tärkeänä pitäminen, jotka ovat malliston kohderyhmää määrittäviä tekijöitä. Lopuksi tekijä arvioi toteuttamaansa mallistoa ja peilaa sitä kyselyn tuloksiin. |
|