| |
Opinnäytetyön tavoitteena oli suunnitella yrityksemme ideologiaan sopiva tuoteperhe sekä laatia liiketoimintasuunnitelma yrityksellemme. Työn sekä ideologisena että funktionaalisena lähtökohtana on ollut tekijöiden oma näkemys suomalaisesta elämäntavasta ja arvomaailmasta, joita pyrittiin ilmentämään niin toimintansa aloittavan yrityksen imagossa kuin tuotteissakin. Aiheen valintaan vaikutti molempien tekijöiden kiinnostus yrittäjyyttä kohtaan sekä huoli työllistymismahdollisuuksista valmistumisen jälkeen. Opinnäytetyö antoi hyvän mahdollisuuden testata tekijöiden näkemysten oikeellisuutta ja ideoitten toimivuutta todellisuudessa. Työn pääpaino on tuotteiden suunnittelussa. Tuotesuunnittelun lähtökohtana toimi myös liiketoimintasuunnitelma, jota tehtiin tuotteiden suunnitteluprosessin rinnalla. Liikeidean muodostuttua tutustuttiin mahdollisiin myyntipaikkoihin vierailemalla niissä. Tehtiin puhelinhaastatteluja potentiaalisille jälleenmyyjille ja analysoitiin kilpailijoita. Työssä on selvitetty myös myyntipaikkojen ja tietysti valittujen asiakassegmenttien asettamia vaatimuksia. Suomalaisuutta on lähestytty henkilökohtaisen maailmankuvan pohjalta kokoamalla kuvakollaasi ja kirjoittamalla näkemyksiä suomalaisesta arvomaailmasta. Suomalaisuuden pohjalta, markkinatilanne, asiakassegmentit ja liiketoiminnalliset seikat huomioiden lähdettiin suunnittelemaan nostalgisia, tunteita herättäviä tuotteita. Ideoiden paljoudesta valittiin koemyyntiin valmistettaviksi mm. esiliinoja, laukkuja, huiveja ja patalappuja. Koemyynti tapahtui kesätapahtumissa ja toreilla. Samalla tehtiin asiakaskysely jonka tekemisessä hyödynnettiin kvantitatiivisen markkinointitutkimuksen metodeja. Kesän mittaan asiakkaiden mielipiteiden mukaan tuotevalikoimaan lisättiin tuotteita ja kannattamattomia jätettiin pois sekä yksittäisiä tuotteita kehiteltiin edelleen. Koemyynnin ja asiakaskyselyn tulosten pohjalta on kehitetty lopullinen, lahjatavarana ostettava, pellavaisia ja pellavahuopaisia asusteita ja kodintekstiilejä sisältävä yhtenäinen tuoteperhe. Tuoteperhe muodostuu pellavahuovasta valmistetuista laukusta, tossuista, pannunalusesta, pannumyssystä ja tabletti/lasinalusesta sekä pellavaisesta essusta ja lautasliinasta. Tuotteita on saatavana kolmella kuva-aiheella, joita ovat traktori, mopo ja perhonen. |
|