Tuula Wilén
 
  Huovutus muotoilukasvatuksen välineenä perusasteen opetuksessa  
  Vaatetusmuotoilu :   2370/2004
 
 
Kuva: Tuula Wilén, 2004
 
 

Työn tavoitteena oli tutkia huovutuksen soveltumista muotoilun opettamiseen perusasteen käsityön opetuksessa. Tutkimus kohdentuu lähinnä perusasteen 7.-9. luokkiin. Tutkimuksessa haluttiin myös selvittää miten muotoilukasvatus näkyy opetussuunnitelman perusteissa. Opetussuunnitelmia ollaan uudistamassa siten, että uudet perusasteen opetussuunnitelmat otetaan valtakunnallisesti käyttöön syksystä 2004 alkaen. Tässä työssä opetussuunnitelman uusien perusteiden sisältöä tarkasteltiin muotoilukasvatuksen näkökulmasta. Valtioneuvosto on vuonna 2000 julkaissut periaatepäätöksen muotoilupolitiikasta eli Muotoilu2005!-ohjelman. Periaatepäätöksen mukaan muotoilukasvatusta olisi sisällytettävä jo perusasteen opetukseen. Tekstiilityön opetuksesta on valittiin tutkimuksen kokeilumenetelmäksi huovutus, jonka avulla pyrittiin toteuttamaan muotoilukasvatusta käytännössä. Tutkimusmenetelmänä käytettiin abduktiivista päättelyä, jonka lähtökohtana oli tutkijan hypoteesi eli ennakkokäsitys huovutuksen soveltumisesta muotoilukasvatukseen. Tutkimuksen kuluessa hypoteesin todenperäisyyttä testattiin huovutuskokeiluin. Oppilaiden huovuttamia töitä analysoitiin muotoilukasvatuksen teorian pohjalta, lisäksi verkkoon tallennettiin aineistoa huovutuksesta. Verkkomateriaali toimii opettajan ja oppilaiden apuna huopatöiden suunnittelussa ja ideoinnissa. Vertailemalla opetussuunnitelman sisältöä ja muotoilukasvatuksen keskeisiä alueita haluttiin selvittää sisältääkö tekstiilityön opetussuunnitelma muotoilukasvatuksen piirteitä. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että huovutus täyttää pääasiassa hyvin muotoilukasvatuksen kriteerejä, mutta esimerkiksi yrittäjyyteen ja teolliseen tuotantoon sisältyviä alueita huovutus ei toteuta ilman yritysvierailua tms. Tekstiilityön opetussuunnitelman voidaan myös hyvin katsoa sisältävän muotoilukasvatuksen keskeiset elementit, vaikka muotoilukasvatusta ei käsitteenä opetussuunnitelmassa esiinny. Tutkimuksen luotettavuudesta voidaan todeta, että tutkimuksen tulos huovutuksen osalta on suuntaa antava, mutta ei kattava. Muotoilukasvatuksen osalta voidaan todeta, että Muotoilu2005!-ohjelman mukaiset muotoilukasvatuksen keskeiset sisällöt voidaan luotettavasti todeta esiintyvän perusasteen opetussuunnitelman perusteissa. Lopuksi tämä työ herättää opettajan ajattelemaan opetussuunnitelman sisältöä muotoilukasvatuksen kannalta ja toimimaan oman työnsä tutkijana. Työn tekijän kannalta mielenkiinto muotoilukasvatuksen syvällisempään tutkimukseen on jo virinnyt.

 
  Asiasanat: Huovutus, muotoilukasvatus, tekstiilityö, opetussuunnitelma, perusaste  
  Käyttöoikeus: Tutustuminen säilytyspaikassa. Vapaasti kopioitavissa säilytyspaikassa.  
  Numero, säilö/tuote, sisällön aineistoluokka, sivumäärä:
 
  Muut työn osat ja säilytyspaikat:
 
  Tekijän yhteystiedot:040-7389665 tuula.wilen@tkukoulu.fi